Vähähiilisen rakentamisen tiekartasta kohti konkretiaa

Construction Blueprint -projektin yksi kolmesta osaamisen kehittämisteemasta on Energiatehokkuus, jonka taustalla ovat Euroopan komission direktiivin asettamat 20%:n energiatehokkuuden parantamisen tavoitteet ja vaatimukset. Meillä pohjoismaissa kiinnitetään jo lähtökohtaisesti paljon huomiota rakennusten energiatehokkuuteen, mutta parantamista toki aina löytyy. Suurimpana haasteena on olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden päivittäminen nykyvaatimusten mukaiseksi.

Viimeaikaisessa keskustelussa on korostettu tarvetta tarkastella rakennusten aiheuttamaa kuormistusta niiden koko elinkaaren osalta. Rakentaminen sinänsä tuottaa määrätyn kokoisen hiilijalanjäljen, mutta eliniän aikaisella kuormituksella on kokonaisuuden kannalta keskeinen merkitys.

/Lähde: Ympäristöministeriö/

Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2017 vähähiilisen rakentamisen tiekartan. Sen mukaan rakennusten elinkaaren vähähiilisyys tulee osaksi rakennusmääräyksiä 2020-luvun puoliväliin mennessä. Vähähiilisyys on myös osana maankäyttö- ja rakennuslain käynnissä olevaa kokonaisuudistusta. /Lähde: Ympäristöministeriö/

Rakennusteollisuus RT on omalta osaltaan tarttunut toimeen ja tekee Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartan yhteistyössä ympäristöministeriön ja eri sidosryhmiensä kanssa. Tiekarttatyön tavoitteena on tunnistaa vähähiilisyyden mahdollistavat toimenpiteet ja keskeiset epävarmuudet sekä asettaa aikataulullisia välitavoitteita rakennusteollisuuden eri toimijoille. /RT/

Ympäristöministeriön valmisteleman rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmän avulla pyritään helpottamaan rakentamisen ilmastovaikutusten laskemista, ja se kattaa rakennuksen koko elinkaaren rakennustuotteiden valmistuksesta kuljetuksiin ja työmaatoimintoihin, käyttöön ja korjauksiin sekä elinkaaren lopulla tapahtuvaan purkamiseen ja kierrätykseen. /Lähde: Ympäristöministeriö/

Tästä konkreettisesta suuntauksesta tulevat myös ammatillisen koulutuksen järjestäjät ottamaan oppia. Ensimmäisessä vaiheessa tarkoitus on tehdä alan nykyiset ja tulevat ammattilaiset tietoiseksi tavoitteista ja viedä kestävän kehityksen ajattelutapa luonnolliseksi osaksi opetusta. Uutta osaamista tarvitaan erityisesti energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävässä korjausrakentamisessa ja uusien energiaratkaisujen suunnittelussa, asentamisessa ja käyttöönotossa taloautomaatiota unohtamatta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s